Noniin sain vihdoin sen vuodenajat lisärin ja niin kuin pelkäsin kone sekosi. Jouduin lataamaan kaikki ladattavat uusiksi ja siksi ei kaikkia samoja tavaroita/vaatteita enää ole. Mutta siis, jäimme viimeksi siihen, että hätystin nuoren parin kaupungille vaatteita ostamaan, jotta saisin heille edes jonkin moisen talon. No talo rakennettiin, mutta siitä ei valitettavasti ole kuvia. Ja nyt ilman tämän suurempia selityksiä uuteen osaan:

Untitled4-1.jpg
Uudessa talossa ja sen puutarhassa oli kovasti töitä nuorelle parille, mutta kyllä niistä aina jotenkin selvittiin. Eppu oli ansainnut ylennyksen kaupanmyyjäksi(?) ja Raija oli vaihtanut työnsä lääketieteen uralle, mutta ei ollut käynyt töissä raskaudesta johtuen.

Untitled3.jpg
Raija oli lahjakas soittaja ja aina pahoin voinniltaan ehtiessä hän olikin pianon äädessä pimputtelemassa.

Untitled5.jpg
Eppu oli sillä aikaa päättänyt, että haluaisi pysyä kunnossa. Häntä inhotti ajatus lihomisesta, mutta kuntoilu ei ollutkaan niin helppoa. "ÄÄÄÄ! Miksi tämän täytyy olla näin raskasta" hän karjui, mutta kukaan ei kertonut sitä hänelle, Raija nimittäin oli soittelemassa pianoa ja ei ehtinyt kuulla miehensä huutoja.

Untitled4.jpg
Nuoret eivät kumminkaan unohtaneet näyttää rakkauttaan. Toivottavasti eivät unohda ikinä <3

Untitled3525.jpg
Myös Eppu oli opetellut pianon soiton salat ja oli siinä varsin etevä. Soitteli todella vaativia kappaleita vain lämmitelläkseen.

Untitled8.jpg
Epun 'kuntoilu on tärkeää' puheiden jälkeen myös Raija päätti kohottaa kuntoaan. Mutta koska oli raskaana tyytyi hieman kevyempään treenaukseen.

Untitled6.jpg
Pian syntyikin perheen esikoinen (valitettavasti synnytyskuvia ei ole, koska kone sekosi kun yritin ottaa), pieni poika, isänsä kopio. Hänen nimensä on muuten Daniel, saatan kutsua Daniksi, älkää ihmetelkö.

Untitled5-1.jpg
Aika kului kamalan nopeasti ja oli Danielin aika kasvaa. "Oletpa sinä jo iso poika" luritteli Eppu pienokaiselleen ja siinä samassa otti Daniel ja kasvoi.

Untitled323.jpg
Tälläinen taapero pojasta kasvoi. Isänsä kopio, edelleen! Ei mikään nätti muttei rumakaan...ainakaan kamalan ruma.

Untitled3-1.jpg
Eppu otti tehtäväkseen opettaa Daniel kävelemään ja sen poika oppikin nopeasti. Muutenkin Daniel vietti aikaansa enemmän isänsä kanssa, johtuisiko siitä että Eppu otti töistä loparit jotta Raija pääsisi töihin ja sen myötä lähemmäs elämän toivettaan.

Untitled10.jpg
Eppu sai opettaa pojalleen myös puhumisen salat ja nalle oli ensimmäinen sana. Raijalle jäi pottailun opettaminen ja kyllä se sitten vihdoin opittiinkin.

Untitled7.jpg
Sillä välin kun isä ja poika puuhastelivat yhdessä Raija oli korjaamassa millon mitäkin. Huomatkaa massu, Raija on raskaana!

Untitled8-1.jpg
Vaikka Daniel olikin hyvin kultainen lapsi, onneksi, oli hänelläkin huonoja päiviä.

Untitled11.jpg
Kaiken kiireen keskellä Epun ja Raijan yhteiset hetket jäivät vähiin. Raijan tultua töistä hän oli aina rättiväsynyt tai sitten oli jotain opiskeltavaa ja toisinaan Eppu oli simahtanut jonnekkin väsyneenä Danielin hoidosta. Mutta kaikki ne pientkin hetket olivat sitä laadukkaampia. (Raijan uusi look^)

Untitled9.jpg
Pian oli synnytyksen aika (ei synnytyskuvia sry) ja tälläinen kaunis neitokainen sieltä maailmaan putkahti Raija nimesi hänet Neeaksi. Hänellä ei ole sitten mitään vanhemmilta perittyä, mutta tosi nätti on silti.

Untitled12.jpg
Vain pari päviää Neean syntymästä oli Danielin aika kasvaa, ainiin se Danielin luonne olen unohtanut: sottapytty(4), menevä (7), laiska/toimelias (5), leikkisä (6), marisija (3). En tajua mistä se tuollaisen luonteen on repäissyt.

Untitled13.jpg
Tälläinen poika hänestä sitten tuli... En tykkää, kamalasti. Toivotaan että muuttuu vielä teiniksi kasvaessaan.

Untitled16.jpg
Myös Neea ehti kasvaa, hänestähän tuli oikeen nätti, vaikka olikin kokoajan valittamassa. Kamala kakara, mutta niin nätti. Luonne on: siisti (6), menevä (9), laiska/toimelias (5), vakava (4), marisija/kiltti (5).

Untitled14.jpg
Tällä kertaa Eppu otti tehtäväkseen opettaa pottailun ja puhumisen ja Raija hoiti kävelyn opettamisen. Neean ensimmäinen sana oli isä, mutta ei siitä sen enempää sitten.

Untitled15.jpg
Puutarhaakin oli välillä hoidettava.

Untitled1.jpg
Aika kului todella nopeasti Takalan perheessä ja oli Neean aika kasva. Tälläinen nätti tyttö hänestä tulikin.

Untitled2-2.jpg
Tähän väliin Danielin uusi lookki. (Epun arvet ovat periytyneet molemmille lapsille, niitä vain ei huomaa kun on niin pieniä arpia) Minusta tämä sopii Danielille paremmin.

Untitled3-2.jpg
Ja tähän väliin vielä Raijan uutta lookkia, päätti ottaa rillit käyttöönsä ja näytti olevan lookkiinsa tyytyväinenkin.

Untitled4-2.jpg
Pian sen jälkeen vessanpytty sai jälleen todistaa toista käyttötarkoitustaan.

Untitled5-2.jpg
Siitä tietämättömänä Eppu harjoitteli rullaluistelua, koska halusi lisää... Kuntopisteitä!

Tähän päättyy tämä osa, kiitos lukemisesta